torstai 4. marraskuuta 2010

Kuulumisia kuukausien varrelta

Suurennuslasi ja Kaukoputki pahoittelee kuukausien hiljaisuutta. Ja päättää jättää turhat selittelyt syistä sikseen. Vaikka me olemme olleet saamattomia täällä verkkomaailmassa, on oikeassa elämässä tapahtunut paljonkin, etenkin Woomal-hanke on Lounais-Suomen Partiopiirissä innostanut lippukuntia toimimaan siinä määrin ahkerasti, että tuloksista voi olla huisin ylpeä. Eikä vain varainkeruun saralla.

Woomal, kehitysyhteistyö ja kaukainen manner Afrikka Senegaleineen on tullut monille pienille ja isoille partiolaisille kuukausien saatossa ainakin hieman tutummaksi. Woomal on ollut mukana partiokisoissa, lippukuntien kesäleireillä ja retkillä. L-SP:n Kv- ja aatejaoston viimeinen suurempi Woomal-teemainen projekti oli syyskuun lopun kaupunkiretkipäivä, jossa mm. tehtiin ripulilääkettä, sadevesimittari, kommunikoitiin ilman yhteistä kieltä, tunnisteltiin eksoottisia mausteita ja koottiin oma "partiosukupuu". Samalla tutustuttiin jälleen yhteen oivaan päiväretkikohteeseen: Runosmäki-Pomponrahka alueelle pääsee näppärästi paikallisbusseilla. Ensi syksynä kaupunkiretkeillään jälleen!!

Lippukuntiin on nyt Joulukalenterimyynnin startattua lähtenyt WOOMAL-haaste: lahjoittakaa osa kalenterimyynnin hedelmistä Woomal-hankkeeseen. Jos lippukunnassanne ollaan suu ymmyrkäisinä "Ei me ainakaan tiedetä tästä mitään", olkaa yhteyksissä Partiotoimistolle ja tulette viisaammiksi! Myös joulumyyjäisissä on hyvä sauma tehdä jotakin Woomaliin liittyvää!