sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Explorer Belt 2013 hakemuksen ehtii vielä tehdä




EB ei tässä tarkoita sitä linja-autobrändiä, josta Pelle Miljoonakin diggaa, vaan kuukauden pituista Explorer Belt -reissua vaelluksineen. EB on tarkoitettu 16-26 -vuotiaille partiolaisille, kymmenessä päivässä vaelletaan pareittain BENELUX maissa samalla tutustuen maiden kulttuureihin hyvinkin omalaatuisin keinoin. Perus turistireissusta haaveilijat älkää suotta siis vaivautuko! Vaellusosuuden päätteeksi kaikki osallistujat palkitaan suorituksestaan EB-järjestäjien arvioinnin mukaisesti ja tämän jälkeen luvassa on bussireissu pitkin poikin Belgiaa, Luxenburgia & Hollantia.

Explorer Belt -vaelluksia järjestävät monet muutkin maat ja erityisen EB-hengen sanotaan vallitsevan tähän leikkiin uskaltautujien keskuudessa. Vain EB:n kokenut voi ymmärtää, mistä hypetys johtuu. Itsensä likoon laittaminen sekä omien rajojen etsintä yhdistyvät tiimityön hiomiseen ja partioystävyyteen, joka kestää tiukemmankin paikan tullen. Hinta-arvio on n. 1350 Eur ja se sisältää kaiken muun, paitsi kortit kotiin, jäätelöt, tuliaisostokset ja sen sellaiset.

Hakemus pitää saada järjestäjille etanapostilla 15.10.2012 mennessä, joten nyt kipin kapin mielikuvituksellista, vapaamuotoista hakemusta kirjoittamaan. Vain n. 30 henkeä mahtuu mukaan. Infoa hakemuksessa tarvittavista tiedoista löydät täältä.

Ja löytyyhän EB myös Facebookista

lauantai 29. syyskuuta 2012

Satahanka XII on kansainvälinen spektaakkeli

Suomen Partiolaisten kahdestoista kansainvälinen Satahanka tuo meille vieraita ainakin kuudetatoista maasta kesällä 2013. Tämä mahtava, kansainvälinen Saaristoseikkailu yhdistää Kustavissa partioleirielämyksen merellisiin elementteihin. Lootholman leirintäalueelle nousevalle Satahangalle tervetulleita ovat meri- ja vesipartiota toteuttavat lippukunnat sekä sellaiseen toimintaan tähtäävät lippukunnat. Satahanka on tarkoitettu tarpojille, samoajille, vaeltajille ja aikuisille. Myös työtehtäviin voi leirille lähteä, pestit tarjoavat vaeltajille & aikuisille haastetta, mutta ovat hyvässä porukassa mielekkäitä ja taatusti nämä palvelutehtävät myös syventävät leirikokemusta. Ilman palveluleiriläisiä ei tätäkään partioleiriä voitaisi järjestää!



Kuuden ohjelmapäivän aikana purjehditaan isoilla purje- ja moottorialuksilla, harjoitellaan meripelastusta ja opitaan esimerkiksi veneen huoltoon liittyviä kädentaitoja. Myös maalta löytyy aktiviteetteja, kuten vaikkapa haikki, unohtamatta suuria yhteisiä iltaohjelmia. Satahangan klassikko on Yönsilmä -niminen kahvila, jossa johtajat vaihtavat kuulumisia ja rentoutuvat leiripäivän päätteeksi.

Satahangalle odotetaan yli sataa ulkomaista partiovierasta ja ihanne "rakentaa ystävyyttä yli rajojen" toteutuu sekä leirillä että leirin jälkeen Home Hospitalityn muodossa. HH tarkoittaa sitä, että partiolaiset majoittavat ulkomaisen vieraan tai vieraita kotiinsa muutamaksi yöksi (5.-8.8.2013). Home Hospitalitystä tiedotetaan lisää keväällä 2013.

Satahanka-kysymyksiin löytyy paljon vastauksia Satahanka XII nettisivuilta ja Facebookista, mutta tarpeen tullen voi naputella sähköpostia leirin johtajille osoitteeseen satahanka.info (at) partio.fi

Valmistaudu Saaristoseikkailuun vaikapa tutustumalla Pieneen Purjehdussanastoon ja SP:n meripartiotoiminnan materiaaleihin.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Kansainvälistä partiota ilman tullimuodollisuuksia: JOTI & JOTA

JOTI Jamboree On The Internet - JOTA Jamboree On The Air on kansainvälinen partiotapahtuma, joka järjestetään joka vuosi lokakuun 3. viikonloppuna. Tänä vuonna JOTI - JOTA kutsuu partiolaisia 20.-21.10.2012.



Huikea partiotapahtuma Tiedekeskus Heurekassa mahdollistaa muiden maiden partiolaisten "tapaamisen" radioaalloilla, netissä ja videoyhteydellä. Kaikille kiinnostuneille maksuton tapahtuma on täynnä hauskaa seuraa sekä mielenkiintoisia ohjelmapisteitä, hop-on, hop-off -tyyliin tehty tapahtuma mahdollistaa meininkeihin osallistumisen oman kiinnostuksen ja aikataulun mukaan. Jos matka Heurekaan ei olisi mahdollinen, voi JOTI - JOTA partiotapahtumaan osallistua myös kotikoneelta tai paikallisten radioamatöörien avustuksella!

Tiesitkö, että JOTI-JOTA on maailman suurin vuotuinen partiotapahtuma, arviolta 500 000 partiolaista 120 maasta rakentaa tuolloin ystävyyttä yli rajojen radioaalloilla ja nettiosallistujia arvioidaan olevan noin miljoona. JOTA on järjestetty ensimmäistä kertaa jo 1958. JOTI näki päivänvalon vuonna 1997.


JOTI & JOTA 2012 Viralliset nettisivut Näillä sivuilla tietoa mm. ohjelmasta ja kotikoneelta mukaan liittymisestä
JOTI & JOTA 2012 Naamakirjassa viimeisimmät kuulumiset ja uutiset
JOTI & JOTA 2012 L-SP:n piirilehti Repolaisessa
WOSM järjesti JOTA-JOTI 2012 logokilpailun
Löydä myös Nettipartiolaiset

Maailman Käsienpesupäivä 15.10.2012

Maailman Käsienpesupäivä on Unicefin aloittama teemapäivä, jonka tarkoituksena on muistuttaa, opastaa ja valistaa käsienpesuasioissa kaiken ikäisiä kaikkialla maailmassa. Hassullehan se tuntuu, mutta käsien pesu pelastaa henkiä. Monet tappavat bakteerit ja virukset pääsevät leviämään hallitsemattomasti huonon käsihygienian takia. Ja nyt ei puhuta vain trooppisten\eksoottisten maiden elelystä, ihan täällä Suomessakin saatat edesauttaa vakavien sairauksien leviämistä jättäessäsi kädet pesemättä.



Käsienpesupäivää 15.10.2012 voisitte viettää lippukunnassa vaikkapa valmistamalla hauskoja käsipyyhkeitä ja testaamalla käsienpesutietämystä. Myös tietokilpailu tautienaiheuttajista sopii Käsienpesupäivän ohjelmistoon. Puhtailla käsillä itse loihdittua sormiruokaakin on mukavaa napostella!
Ideoita saattaa löytyä myös täältä. Vaikka nämä oppaat onkin tarkoitettu koulujen opeille ja oppilaille, sopivat samat käsihygieniavinkit kaikkiin tilanteisiin!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kaupunkiretkipäivä Postia Savannin Laidalta 22.9.2012

Jo perinteeksi muodostunut L-SP:n kv- ja aatejaoston Kaupunkiretkipäivä kokosi tarpojat & samoajat kaupunkiluontoon Turkuun lauantaina 22.9.2012 klo 11.00-17.00. Kaupunkiretkipäivä on aina vienyt partiolaiset luontokohteisiin, joihin on helppoa saapua bussilla, pyörällä tai jopa kävellen. Retkeilyyn sopivia luontokohteita on kaupunkien lähettyvillä meillä Suomessa vielä runsaasti ja vaikka monet kohteista ovat osittain monelle ennestään tuttuja, ovat järjestäneet löytäneet niistä aivan uusiakin puolia. Kohteina ovat olleet mm. Katariinanlaakso, Halisen ja Koroisen ympäristö, Hirvensalo, Runosmäki-Pomponrahka -alue sekä Turun puistoalueet. Tänä vuonna retkeilimme luonnoltaan ja kulttuurihistorialtaan merkittävässä Ruissalon kansanpuistossa otsikolla Postia Savannin Laidalta.

Kansainvälisyyden ja partioaatteen teemoihin nojaavassa Kaupunkiretkipäivässä yhdistyvät mm. liikkuminen luonnossa, tekemällä oppiminen sekä yhdessä tekeminen. Taustalla on myös kylmää faktaa siitä, mihin päin maailma on kallellaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Kaupunkilaisten määrän maailmassa on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin. Ihmisen luontosuhde katoaa helposti, joissain suurkaupungeissa jo muutama sukupolvi saattaa elää ilman ymmärrystä siitä, että olemme osa luontoa ja ilman luontosuhdetta tuhoamme oman elinympäristömme. Partiolaiset voivat toimia vastavoimana! Woomal -kumppanuushankkeessa on myös kyse juuri tästä: ympäristökasvatuksella voidaan Senegalissa kääntää kelloa taakse päin ja palauttaa luonnon tasapainoa. Ja tämä ei ole mitään utopiaa: Woomal -hankkeen 2009-2011 onnistuminen takasi hankkeelle myös jatkoa ja Woomal 2 (2012-2014) on nyt meneillään!

Postia Savannin Laidalta Kaupunkiretkipäivän aikana:
- Tutustuttiin Tammenterhon Opastuskeskukseen ja nähtiin Ruissalon neljää vuodenaikaa esittelevä video
- Tehtiin matkatehtäviä, joiden vastukset löytyivät erilaisista luontopolkujen opastetauluista - tiedätkö, mikä on Turun nimikkosieni, miksi kosteikot ovat vähentyneet tai mihin lepakkopönttö kannattaisi sijoittaa?
- Pohdittiin syitä sille, miksi meille suomalaisille metsä on tuttu juttu, mutta joidenkin kulttuurien edustajat eivät tahdo metsään mennä
- Tsekattiin Jokamiehenoikeuksien tuntemusta
- Askarreltiin lintujen syöttöteline kahdesta maitotölkistä
- Loihdittiin hämähäkkimaskotit
- Syyspäiväntasauksen kunniaksi tehtiin vuoden kiertoon liittyviä tehtäviä
- Päästiin Turun Yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarhaan valmistamaan yllätysruokaa "pakolaisleirissä" (joukkueet saivat mm. etiketittömiä säilyketölkkejä, joiden sisältö tuli käyttää ruokaan). Ruoan valmistuksessa tarvittavan veden joukkueet toivat mukanaan - monessa maassa vesi joudutaan hakemaan hyvin kaukaa

- Kirjoitettiin, harjoiteltiin ja esitettiin laulu
- Vierailtiin upeissa kasvihuoneissa ja valittiin kustakin kuudesta kasvihuoneesta joukkueeen suosikkikasvi ja mietittiin kasvien olemusta. Jos jättilumme olisi ihminen, mikä sen nimi olisi?
- Ratkottiin muinaisen Egyptin hieroglyyfeillä kirjoitettuja viestejä
- Mietittiin partioihanteiden ja partion kehitysyhteistyön välistä yhteyttä
- Kerättiin matkan varrella vastaan tulleet roskat

Kaupunkiretkipäivän päätteeksi jokainen sai Woomal 2 -hihamerkin.

Kuvissa näkyy tällä kertaa Mungo, L-SP:n kv- ja aatejaoston uusi maskotti. Mungoa oli kovin vaikeaa saada pois kasvihuoneista. Yhdessä kuvista syöttötelineitä pihapuihin askartelee Mulperit joukkue Raision KilliNallit -lippukunnasta.







sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Nenäpäivä tekee hyvää

Nyt on vielä hyvää aikaa valmistautua Nenäpäivään. Lippukunnat, laumat, joukkueet, johtajistot, vanhempainyhdistykset: tehdään hyvää yhdessä!! Nenäpäivän tempauksilla kerätään varoja maailman köyhimpien maiden lasten sekä heidän perheidensä hyväksi kolmen viikon ajan loka-marraskuussa ja Nenäpäiväproggikset huipentuvat  9.11.2012 YLE TV2:n Nenäpäivä Showmeininkeihin. Tänä vuonna mukana ovat näkyvästi myös partiolaiset, Suomen Partiolaiset on yksi Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneista!

Nenäpäivän nettisivuilta saa tarkempaa tietoa avustuskohteista, arkistojen aarteet virittävät nenätunnelmaan videoklippien muodossa, voit tilata sähköisen uutiskirjeen ja tarjolla on myös rutkasti ideoita omien Nenätapahtumien järjestämiseen. SP raportoi Partiolaisten Nenäilyasioista Partiolaiset ja Nenäpäivä 2012

Pari nopeaa ja helppoa nenäpäivä.fi sivulta bongattua vinkkiä - inspiraattori antaa mainioita ideoita:
- tyhjennä taskusi viikon ajan pikkukolikoista ja lahjoita ne Nenäpäivään. Haasta ystävät ja sukulaiset tekemään samoin.
- laita kaverisi maksamaan siitä, että saavut kouluun, työpaikalle tai harrastukseen pyjamassa.
- hanki R-kioskilta Nenä - ne tulevat myyntiin 17.10.2012

Oheisessa kuvassa Jenni Pääskysaari Nenäilee (Kuvaaja: Heli Hirvelä)


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Maailman Partiosäätiö kokoontui Turussa

B-P Fellowship Event eli Maailman Partiosäätiön kokoontuminen 6.-9.9.2012 oli hieno kokemus kaikille järjestäjille. Hyytävä sää ei häirinnyt kansainvälisiä vieraitamme, kun he saapuivat torstaina Get Together -tilaisuuteen Turun Kaupunginkirjaston idylliselle sisäpihalle. Tervetuliaistilaisuudessa vieraille tarjoiltiin Cafe Siriuksen ihastuttavia, pieniä italialaisherkkuja ja partiotrubaduuri Pekka "Zorro" Saarela viihdytti partiolauluilla. Perjantaina vierailla oli ohjelmassa erilaisia ekskursioita ja illalla Turun kaupunki vastaanotti arvovieraat Sibeliusmuseossa, jonka jälkeen vuorossa oli illallainen Hus Lindmans ravintolassa. Lauantain ohjelmaan kuuluivat Varvintorin Camp in the City, johtajuusseminaari sekä illalliset Turun Linnassa.

L-SP:n kv- ja aatejaosto esitteli pisteellään mm. Suomen ja Senegalin partiolaisten yhteistä Woomal 2 -hanketta ja piste herätti suurta kiinnostusta. Kiitosta saimme niin yleisön, arvovieraiden kuin mediankin taholta.

Kuvia Camp in the City -lauantaista ohessa. Tunnelmia voi käydä tsekkaamassa myös SP:n sivuiltaTurun SanomistaIlta-Sanomista (videomatskua!!), Maikkarin sivuilta täältäja täältä sekä YLE:n verkkosivuilta

Tiesitkö, että Turku on kansainvälisessä vertailussa partion huippualuetta - joka kymmenes nuori kuuluu partioon! Turun Sanomien vastaavan päätoimittajan, Kari "Häiskä" Vainion oivan tekstin partioliikkeen merkityksestä nykymaailmassa löydät tästä otsikolla "Arjen arvopohjaa".







maanantai 3. syyskuuta 2012

Yhteyksiä ulkomaille? Partiomatkalle?

Illat pitenevät, valo vähenee. Kesän leirimuistot lämmittävät jossain määrin ja leireillä tavatut, uudet ulkomaiset tuttavuudet tavoittaa helposti somessa tai vaikka sähköpostilla. Aina voi kuitenkin unelmoida ulkomaan matkoista, partiosellaiset ovat ihan omaa luokkaansa. Varteenotettava vaihtoehto on myös nojatuolimatkailu yhdistettynä vieraiden kulttuurien edustajiin tutustumisella.



Tässä potentiaalisia kansainvälistymiskokemuksia!

Vaeltajaikäiset voivat lähteä keväällä 2013 Nepaliin vaeltamaan B-P Peakille (5925m), seikkailemaan Kathmanduun sekä tutustumaan paikallisiin partiolaisiin. Matka on osa Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyöprojektia. Nepal 2013 valloitus alkaa täältä:  Nepalin reissu vaeltajille keväällä 2013 by Suomen Partiolaiset

Kanadaan World Mootille elokuussa 2013? Neljästoista Moot kokoaa18-25 -vuotiaat partiolaiset Kanadaan 8.-18.8.2013. Kaikkien aikojen ensimmäinen Pohjois-Amerikassa järjestettävä World Scout Moot tarjoaa mahdollisuuden tutustua Kanadan mahtavaan luontoon, suurkaupunkiympäristöihin ja tuhansiin uusiin partioystäviin itseen parhaiten kolahtavien aktiviteettikokonaisuuksien kautta. Vanhemmille partiolaisille on tarjolla IST (International Service Team) mahdollisuuksia. Moot Canada - Much more than tourism!

WAGGGS listaa säännöllisesti sivuilleen lukuisia avoinna olevia kv-mahdollisuuksia. Osa on esim. kursseja, osa ilmoituksista kertoo avoimista partiopesteistä vaikkapa partiokeskuksissa Meksikossa,  Intiassa, Iso-Britanniassa ja Sveitsissä. Tsekkaa kv-mahdollisuudet tästä!

Ulkomaaan kokemuksia partionäkökulmasta SP:n sivuilla

Kulttuurien väliseen kanssakäymiseen vie Woomal 2 -hankkeen myötä kirjeenvaihtokin, joku odottaa viestiäsi!