Sunnuntaina Lounais-Suomalaiset partiolaiset 102 lippukunnasta jalkautuivat 4113 marssijan voimin upeaan aurinkosäähän. Partioparaati kuuluu keväisiin asioihin yhtä erottamattomasti kuin leskenlehdet ja västäräkitkin. Partioparaati on joka vuosi monelle uusi ja ihmeellinen elämys, mutta epäilemättä se on elämyksellinen ja merkityksellinen tapahtuma jokaiselle paraatiin osallistujalle. Olipa paraateja tullut marssittua kuinka monta kertaa aiemmin tahansa.
Paraatiin valmistautuminen on täynnä tohinaa lippukunnissa, joissa kunnostetaan rumpuja, lippujen kantohihnoja, lippukunnan viirejä ja järjestetään marssiharjoituksia. Opetellaan yhteisiä huutoja ja ohimarssin tervehdystä. Kerrataan paraatin kulkua. Ohjelmaan kuuluu myös opastaa paraatipukeutumisessa ja etsiä keinoja avittaa niitä, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia kaikkea itse. Treenataan merimiessolmua. Joissain lippukunnissa järjestetään yhteisiä merkkien ompeluiltoja. Paraatiin valmistautuminen on täynnä yhdessä tekemistä ja samalla partioliikkeelle ominaista, meitä kaikkia yhdistävää ja monilta osin jo yli 100 vuotta vanhaa symboliikkaa.
Paraatin toteuttaminen on vuosittain melkoinen voimanponnistus, jonka onnistuminen vaatii järjestäjiltään paljon. Tuhansien ihmisten onnistunut saattaminen keskelle kaupunkia eri suunnilta ja sen jälkeen koko konkkaronkan marssittaminen halki keskustan organisoidusti on logistinen palapeli, jonka kokoaminen ei onnistu yhden, kahden tai edes kymmenen partiolaisen voimin. Yli sata johtajaa ottaa vuosittain osaa järjestelyihin, monet ovat ottaneet paraatijärjestelyihin osallistumisesta oman keväisen perinteensä (vuonna 2010 järjestelyihin toimitsijoineen ja soittokuntineen otti osaa yli 150 henkeä!). Se nyt vaan kuuluu kevääseen yhtä vissisti, kuin leskenlehdet ja västäräkitkin. Yhdessä tekemistä ja tekemällä oppimista parhaimmillaan, vaikka kaikki tapahtuu kaupungissa luonnonhelman sijaan.
Tuomiokirkon edustalla ollaan kuin sillit suolassa tai kyyhkyt lakassa. Tuomiokirkkoon paraatilaiset eivät mitenkään edes mahtuisi. Monituhatpäinen laulu raikaa yhteislauluna ja tervehdyksensä paraatille tuovat vuosittain juhlapuhujat. Mannerheim-soljet jaetaan perinteisesti kirkon portailla, maamme vanhin partiolaisten ansiomerkki saa arvoisensa tilaisuuden tulla luovutetuksi sen ansainneille johtajille. Perinteitä, jonka soisin aina kuuluvan kevääseen leskenlehtien ja västäräkkien tavoin.
Yksi Suomen suurimmista, ellei jopa suurin, sinivalkoinen lippulinna on näky, jota ei voi unohtaa. Partiosoittokuntien ja lippukuntien rumpujen kumu on vaikuttava kokemus. Vuosi vuoden jälkeen.
Paraatin jälkeen joillain lippukunnalla on marssijoille jaossa jätskiä, pitkämatkalaiset lippukunnat saattavat haukata pientä suolaista ennen bussiin istumistaan. Paraatin kahvitilaisuudessa jaetaan ansiomerkit ja julkistetaan marssin kilpailujen tulokset. Jokainen on vilpittömästi ylpeä ja iloinen niiden puolesta, jotka palkitaan, vaikka itseä tai omaa lippukuntaa ei juuri tänä vuonna palkittaisikaan.
Piirin toiminnanjohtaja Nils Grönberg kirjoitti viimeisimmässä Repolaisessa siitä, miten perinteinen yhteisöllisyys on osittain kadonnut, partion parissa aitoon yhteisöllisyyteen on vielä mahdollisuus. Koska lehti ei ole nyt edessäni, en voi kirjoitusta suoraan siteerata, mutta ajatus osui aikaamme kuin nenä päähän. Paraati o0n loistava osoitus yhteisöllisyyden kantavasta voimasta. Let's keep up the good B-P spirit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti